tiistai 30. syyskuuta 2014

Portaikossa

Kehitys ei mene tasaisesti vaan hyppii portaita. Uusi ärsyke sysää pois mukavuusalueelta, ja tapahtuu outoja. Tässä oman maastopyöräilyni kehitysportaat.
  1. Ajoin lenkkejä parempieni perässä eli Epun ja Laurin. Opin kuinka paska olen ja kuinka hyvät ajaa.
  2. Treenasin teknistä neppailua yhden kesän Keskuspuistossa. Opin ensin kaatumaan, sitten neppailemaan.
  3. Tein ensimmäiset maastopyörävaellukset. Opin rasittumaan ja jaksamaan.
  4. Hankin fiksin ja ajoin sillä. Opin että kun jalat pyörii niin pyörä liikkuu. Myös maastossa.
  5. Vaihdoin vanhasta Kayaposta tuoreempaan Scandaliin. Opin että geoilla ja keuloilla on eroja.
  6. Vaihdoin tubelessiin. Opin mitä on pito, rullaavuus ja jousto.
  7. Ajoin ensimmäiset kisat. Opin ajamaan kisaa.
  8. Vaihdoin trailikaksysäriin. Vauhti nousi, sijoitukset nousivat ja tarvittaessa nousi myös pyörä ilmaan.
  9. Ajoin täyden kauden kisaa. Opin rasittumaan ja jaksamaan vielä lisää ja eri tavalla. Löysin paikkani ja ehkä rajani.
Tänä vuonna en ole noussut uutta porrasta.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Voitin polkupyöräilykilpailun

Jos ei aja voittaakseen, syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen ja saa monta Sveitsin frangia sakkoa.

Vitut. En minä voittaakseni aja, koska olen konttorityössä raatava vanha setä, jota ei huvita harjoitella ja joka ajaa viisitoistakiloisella trailijäykkiksellä. Sitä paitsi aina on muita, nopeampia.

Eilen kuitenkin sattumalta voitin polkupyöräilykilpailun. Se oli ensimmäinen SPU:n alainen (eli kapealla tavalla virallinen) polkupyöräilykilpailu, jonka voitin. Harmi vain, että meillä konttorityöläisten sarjassa (M30) oli käynyt osallistujakato. Viivalla oli neljä kuskia, joista tiesin olevani nopein.

Paitsi mistä sitä ikinä tietää. Maaliin asti pitää kitua ilman teknisiä murheita tai pöljäilyitä. Eikä osallistujamäärään voi itse vaikuttaa.

Ajofiilistä osallistujapula ei turmellut. Hypyläiset olivat päättäneet kiusata tasamaan tallaajia kansainvälisillä nousumetreillä. Hyvinkään Sveitsin laskettelurinnettä kinnattiin ja tunkattiin ylös monelta suunnalta monessa kulmassa. Jos maailmancupin radat ovat tällaisia, niin chapeau. Minullehan ylämäki kyllä passaa niin kauan kuin välitykset riittävät. Sitten tunkataan.

Eliitin lähtöjä varten paikalla oli myös UCI:n tarkkailija, joten jännäpissa piti ennen lähtöä liritellä piilossa, ettei vaan olisi tullut monta Sveitsin frangia sakkoa. Vaikka jännäpissan liritteleminen lienee urheilijamaisinta käytöstä mitä tiedän.

Fiilistä tuli myös useasta startissa. Meitä konttorityöläisiä jahtaamaan lähti minuutin takamatkalta eliitin naiset, mutta en minä niitä iholle päästänyt.

Oma ajo sujui tasaisesti. Ensimmäiseen tekniseen ylämäkilankkuun tein kaverille typerän sumpun. Loppukierroksen passailin kohteliaasti kakkosena, mäen päällä hyppäsin pyörälle nopeammin ja sitten laskettelin alamäessä eroa ja ylämäissä lisää. Välttelin kramppeja tunkkaamalla tekniset ylämäet ja lopun 28-prosenttisen töytäreen. Imin geelit ja juomat suunnitellusti.

Kisa tuntui lähinnä liian kovalta ylämäkivetoharjoitukselta. Illalla ajeltiin puolison kanssa kevyt tyhmäpyörälenkki, ja hyvin pyöri. Mutta jotenkin silti yhdeksältä nukahdin vaatteet päällä.

torstai 25. syyskuuta 2014

Herätys!

SM-kisojen jälkeen kroppani meni nukkumaan. Maanantaina ja tiistaina yritin suostutella sitä pyöräilemään, mutta kroppa käänsi kylkeä, ähisi jotain ja jyrkästi kieltäytyi nostamasta sykettä yli aerobisen kynnyksen.

Onhan se nyt perseestä kun oma kroppa laiskana lakkoilee. Ei tässä olla Palmiaa yhtiöittämässä, vaan rääpimässä enää pari maastokisaa ja krossit päälle.

Koska kyse ei kroppani taholta ollut uupumuksesta vaan laiskanpulskeasta vittuilusta, otin krouvit keinot käyttöön. 2 x 5 x 2! Rikkinäisellä kuntopyörällä kellarissa!

Ensimmäinen kaksiminuuttinen meni aamuäreyden puolelle, mutta kyllä se siitä uskoi. Oli oikeastaan mukavaa. Ja nyt tiedän, että kun sunnuntaina vääntäydyn pitkästä aikaa XCO-kisaan, niin olemme molemmat hereillä, kroppa ja minä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Marttakisan kootut jälkitilat


  • Auton penkkiin jää tunnin jälkeen kiinni. Ei johdu geelinjämistä vaan kropan jäykistymisestä.
  • Rapussa pitää kahden kerroksen jälkeen huilata.
  • Jalkoihin ja käsiin sattuu salakavalalla, kokonaisvaltaisella, pahalla tavalla.
  • Tekee mieli sänkyyn pitkäkseen, mutta ei voi nukkua, koska pulssi lyö yli sataa.
  • Sängyssä makaaminen kuitenkin laittaa kropan pois päältä. Pääkytkin sanoo naks. Mitään ei enää tapahdu.
  • Kaikki maistuu pahalta, etenkin kalja, mutta on kova nälkä ja jano, etenkin kaljanjano.
  • Silmissä vilisee polku jos ne sulkee.
Kerro kommenteissa omasi.

Oma taso

Maastomaratonin sadomasokismikisat juhlittiin juuri Hyvinkäällä. Selkä ei kivistänyt eikä käteen sattunut, joten keskityin itseni satuttamiseen ajamalla. Se luonnistui, koska rata oli röllipolkua.

Kuva: Jari Birling.

Kuva: Jari Birling.

Alussa juutuin hitaaseen letkaan, mutta se ei tuntunut enää hitaalta kun ajoin hakkuuaukealla harhaan ja kirin letkan kiinni. Sitten pudotin toisen pullon enkä pystynyt imemään geelejä kuivana. Ei niitä muutenkaan olisi pystynyt imemään, koska kädet olivat täynnä tankoa koko ajan. Röykkypätkillä en saanut sykkeitä ylös ja rytmi oli hakusessa, mutta se on oma vika.

Vaan ai että kun sain puolivälin jälkeen seurakaverilta kofeiinipullon käteen. Höräisin puolet ja kyytiveijariksi imin pari kofeiinigeeliä. Sallitusti piristettynä pyörä alkoi kulkea. Pari kolme kilpaveljeä jäi puremaan pölyä.

Joka ikiseen ylämäkeen pystyi iskemään sata lasissa. Jokaisen lentopolun pystyi lentämään. Loppumatkalla ei tapahtunut pahoja asioita.

Tuloksena viidestoista sija miesten yleisessä sarjassa, lisenssikuskien joukossa. Se on pykälää paremmin kuin viime vuonna. Minulla on oma taso ja yleensä pystyn pitämään sen, koska pyörä on kestävä eikä minulla ole huonoja päiviä.

Outoa sinänsä että oma taso on pysynyt, vaikka treenit ja kisat eivät alkukaudesta huvittaneet. Mitä ilmeisimmin loppukauden lepo, PK:n välttely ja kisailu ovat yhdessä tehneet tehtävänsä.

Ettei totuus unohtuisi, niin toki yksi junnu, muutama setämies ja pari lisenssitöntä ajoi myös nopeammin.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Poronpolku kutsuu

Hetkinen, minullahan on pihalla kesäauto! Vapauden symboli! Eikä vain symboli, jos on vapaapäivä.

Eilen en todellakaan valmistautunut martta-SM:iin. Lähdin retkeilemään, koska sydän pakahtui aamun kauneudesta.


Ajelin autolla Lopelle. Aamukahvikusihätä pakotti minut pysähtymään tällaiselle laiturille. Ei paha.

Räyskälän lentokenttäkahvila ei ollut auki, mutta kyläkaupasta sai evästä. Koska me vapaat autoilijat emme tietenkään ota mitään mukaan.

Sitten menin valmistelemaan VPCX:n Lopen osakilpailua. Tsekkasin mökin, joka oli hyvä, ja rälläsin pyörällä pitkin ratavaihtoehtoja, kunnes rata asettui hupaisaksi.

Koska mukana sattui olemaan Hämeen järviylängön kartta ja olin kuullut puhuttavan hyvää Poronpolusta ja Komion luonnonsuojelualueesta, autoilin Luutaharjulle. Siellähän sitä vasta ajonautintoa oli. Neulaspolkua harjanteilla, tiukkoja mäkiä ylös ja alas, pitkospuuta, tulipaikkoja. Pakko tulla uudestaan.

Ei tuollainen autopyöräily ole minun lajini. Puolentoista tunnin siirtymät fossiilisia polttaen vievät makua. Tai oikeastaan vähentävät sitä hurskauden tunnetta, joka harrastepyöräilyyn liittyy. Mutta kerran pari vuodessa...

Selkä on vähän parempi, muttei hyvä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sinistä mieskauneutta, vol 2

Raahauduin ihan peräti Sipoonkorven mysteerisaunalle asti ikuistamaan raajani. Nauttikaa:


Ei tuo käsi kipeä ole. Normaalit liikeradat, vähän hölskyy alamäissä, kuvassa näkymätön asvaltti-ihottuma paranee omia aikojaan.

Sen sijaan huumorpannujen ruhjoma selkä tekee kipeää. Kilsat täyttyy ja määräaikaishuolto tekemättä niin pikkuviat kasvaa. Vasen selkäfile kaipailee buranaa, ja jos ei se sitä saa, se kieltäytyy tekemästä korsetin virkaa.

Ajelinpa siis tänään penkistä, ja ajelen penkistä myös SM-kisat viikonloppuna. On kuulemma möykkyinen rata.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kitumista mäissä ja pelloilla

Eihän se käsi sitten ollutkaan kovin kipeä parin buranan jälkeen. Ajoin siis sunnuntain HEL CX:n.


Harvoin olen valmistautunut niin päin persettä. Reippaasti viiniä illalla, huonosti unta ja vajaa aamiainen. Korjaussarjaksi pullollinen elektrolyyttijuomaa tuntia ennen ja puolikas geeli viisi minuuttia ennen. En voi kyllin painottaa huolellisen nesteytyksen ja energiatankkauksen merkitystä kilpaurheilussa.

Paikalle oli raahautunut yli neljäkymmentä kuskia, joista kolme oli kovaa. Sasu Halme, Sami Tiainen ja Erkko Salonen kaipasivat ilmeisesti SM-treeniä sanan tuhmemmassa merkityksessä. Sasu suoritti junnumaiset tumpuloinnit heti alkuun ja vasta sitten jätti Samin ja Erkon nielemään pölyä. Itsen ja toisten satuttaminen meni kavereilta silti pieleen, koska kisa lopetettiin ennen aikojaan, 44 minuutin kohdalla. Erkko korjasi tilanteen ajamalla piruuttaan vielä yhden kovan kierroksen.

Itse keskityin ynnämuiden kärkisijan puolustamiseen, mikä sujui yksinäisissä merkeissä. Rata sisälsi sen verran teräviä nousuja, että sain ihan peräti jalat hapoille kahdella ensimmäisellä kierroksella. Sellaista ei käy minulle juuri koskaan, ja loppukisa meni tapahtunutta hämmästellessä.

Käsi ei juuri haitannut mutta selkä haittasi. Huumorpannujen ruhje säteilee jotain outouksia selkälihaksiin. Pannutusten jälkitiloissa oli kai tärkeintä, että Pickenflick pysyi hyppysissä. Tämä oli sen ensimmäinen kisa.

Kisan jälkeen fillarifoorumilla joku Viikin koetilan isäntämies herätteli keskustelua pellolla ajamisesta. Se oli ihan oikein. Heinäpellolle jäi monta sataa metriä kuin porotokan tallomaa uraa. Itse tykkään vetää radat valmiille baanoille. Se on hygieenisempää, kun ilman lupia ajelee, eikä hengästytä niin kuin heinikko.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Taas katollaan

Käy itsetunnolle kun koko ajan pannuttelee typerästi.

Menin sokkoon asvaltti-ysikymppiin liian lujaa ja liikaa leikaten. Sieltä tuli bemari - hiljaa, kohteliaasti ja reunassa. Löin jarrut kiinni, mutta levyjarru yllätti pyöräilijän, lukitsi etukiekon ja siitä tonttiin.

Äkkiä ylös.

Pyysin bemarikuskilta anteeksi ja kiitin häntä hitaasta tilannenopeudesta joka esti lisävahingot. Takana ajaneesta pakusta tuli suloinen, leffajärjestäjän näköinen naishenkilö, joka veti hanskat käteen ja putsasi haavoista enimmät. Lähdin jatkamaan lenkkiä.

Sitten tuli se hetki, kun adrenaliini loppuu. Kipu paljastuu kuin verho vedettäisiin edestä. Käännyin kotiin ja suihkuun.

Pientä runtua lonkassa ja polvessa. Isompaa kyynärpäässä, sitä piti saksia ja ronkkia ja putsailla. Nyt siinä on rasvalappu ja sideharsoa. Käsi tuntuu oudolta, koska laiskanhermon tienoo turpoaa ja koska joku olkapään vaijereista venyi maksimiinsa.



Johtopäätökset. En osaa ajaa Pickenflickiä. Otan typeriä riskejä liikenteessä. Jäykkäkouristusrokotus pitää uusia ensi tilassa.

EDIT. Kävin Marian päivystyksessä kun turposi niin meheväksi. Ei murtumia, joku jänne ottanut itseensä mutta paketti kasassa, neste ei nivelen sisällä niin ei punkteerattu. Jäätä, buranaa ja liikettä kivun rajoissa.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sinistä mieskauneutta

Muistattekos huumoripannut? Niistä alkaa olla viikko. Minä muistan. Ihailkaa.


Pystyn jo nukkumaan vasemmalla kyljellä, mutta muuten olen kipeä ja jäykkä. Tältä varmaan tuntuu mellakkapoliisin pamputtamasta punkkarista. Pahinta on etten kestä venytellä - sellaisesta setämies saa kolotuksia.

Tänään kävin taas Korsossa. Siellä pitää kuulemma järjestää krossikisat 27.9.

tiistai 9. syyskuuta 2014

VPCX Herttoniemi

Emilia putting hurt on men.

Toimitseminen on helvetin tylsää mutta järjestäminen on kivaa. Järjestän VPCX-cupia siksi, että olen sille kiitollisuudenvelassa. Se imaisi minut pyöräilyn pariin ja antoi kaupanpäällisiksi pari oppituntia School of Truelta.

Joten ei muuta kuin:

  • Pari kuukautta ennen ennen: Aja rata ja varmistu että se on hauska.
  • Kuukausi ennen: Varaa sauna. Ilmoita tapahtumasta facebookissa, yksivaihde.netissä ja fillarifoorumilla asiallisesti mutta sävykkäästi, niin että tapahtuman luonne käy ilmi.
  • Viikkoa ennen: Järjestä tutustumisajo. Hommaa kilpailunumerot ja nippusiteet.
  • Edellisenä iltana: Osta ja laita ruokaa kolmellekymmenelle. Ahdistu osallistujamäärästä. Hanki iPad-aplikaatio, jolla saa hoidettua kisaajien ilmoittautumiset, kierrosajat, loppuajat ja järjestyksen.
  • Aamulla: Merkkaa rata, se on mukavaa, rauhallista puuhaa ennen kaaosta.
  • Päivällä: Älä murehdi, mene virran mukana, tyypit pitää hauskaa ihan keskenään kun puitteet on ok, ja vaikkeivät olisikaan.

Seuraa tällaista:

VPCX 2014: Herttoniemi from tnts on Vimeo.

Jos kiinnostaa se aplikaatio, niin sen saa tuolta ja sillä saa aikaiseksi tällaisia tuloksia. Yksi henkilö yhdellä iPadilla tekee sen mihin marttakisoissa olen nähnyt tarvittavan lukemattomia tietokoneita, konttoritätejä, videokameroita ja toimitsijoita.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Hurskastelua Luukissa

Luukin maratonilla ei tapahtunut mitään mainittavaa. Selkäruhje unohtui lähtövaatteen alla niin kuin pitikin. Alussa jäin hiekkamäkiin sutimaan koska ei ole voimaa. Keskivaiheilla Pohjasvuon Pasi kiusasi minua läskipyörällä. Lopussa pyydystin peruskestävyyskunnolla ja järkiajolla pari selkää, mutta luovutin yhden leveän selän jota oli kiva peesata. Rata oli kuiva paitsi siellä missä se oli mutainen, ja helppo paitsi siellä missä se oli tekninen.

No sellaista tapahtui, että oman seuran junnu AJ hengitteli alkusiirtymällä sen verran niskaan, että päästin hänet vetämään letkaa. Ja AJ veti, nimittäin risteyksestä ohi. Minä huomasin hetken päästä, stoppasin, jäin huhuilemaan letkaa, peruutin takaisin radalle ja olin tyytyväinen suureen hurskauteeni.

Sitä suurempi oli vitutus, kun vajaan tunnin päästä löysin harhailijat etupuoleltani. Niissä riitti hetkeksi tiputtelemista.

Harhaletka tuumasi, että harha ei oikaissut vaan hidasti. Siinä he olivat oikeassa. He eivät voittaneet aikaa, mutta minä hävisin sitä, koska palasin reitille.

Eipä sille mitään mahda. Joskus ajetaan harhaan mutta kukaan ei oio tahallaan. Merkinnästä ei voi tehdä idioottivarmaa, koska idiootit ovat hyvin kekseliäitä etenkin kisanaamalla. Loppujen lopuksi kaikki saivat ajaa kyllikseen ja pitkällä matkalla joku minuutin ero ei merkitse mitään.

torstai 4. syyskuuta 2014

Huumorpannut

Elikkäs ylpeyspannut aka krossijumalapannut alias mitä-luulet-olevas-pannut.

Naurattaisi jos voisin hytkyä.

Juuri äsken Herttoniemen VPCX-radan tutustumisajossa olin jo messevästi näyttänyt monta nopeaa linjaa. Kuusi ihailevaa opinjanoista katseli vierestä.

"Kun kierrätte tälleen oikeelta niin vältätte viistot juuret." Ajoin siis viistoon juureen, luulisin. Kaikki kävi äkkiä, kuten pahoissa pannuissa tapaa käydä.

Kaaduin koko painolla vasemman lonkan takaosalle, ja maapallo otti minut vastaan muhkuraisella juurella. Vasemman lonkan takaosassa on ajopaidan tasku ja taskussa multitool. Se jäi minun ja maapallon väliin.

Juuresta lähti 10 x 10 cm pala kuorta irti. Minusta ei lähtenyt kuin liika ylpeys, kovan karjunnan saattelemana.

Verenpaine heitti kivun mukana sen verran että meinasin ottaa lukua, mutta mitäs. Pyörän päälle ja kierros loppuun. En silti jatkanut harjoituksia vaan lähdin kotiin, koska kuulin buranan ja kylmän oluen vaativan kutsun. Vaan lumenkaatopaikan mäessä joku työmatkatempoilija vielä haastoi mäkikiriin. Nauratti mutta otin haasteen vastaan ja voitin, joten luultavasti mikään iso luu ei ole poikki.

Nyt perse ja lonkka ovat isot ja siniset. Joku hermo lienee turvotuksen takia pinteessä, koska vasemman kyljen tukilihaksia ei voi kivun takia käyttää. Sattuu saakelisti.

Ylihuomenna martta-cupin kisa, siitä tulee hauskaa. Ja juuri nyt keskimääräistä vähemmän leuhka olo.

Energiaa lisäävä harjoitus

Vastoin tervettä järkeä, parisuhdeoppaita ja kykyjäni olen salavihkaa alkanut valmentaa puolisoani. Minulle vittuillakseen hän päätti alkaa harrastaa triathlonia ja kaipasi harjoitusohjelmaa. Siitä enemmän joskus, mutta nyt kerron, että kun huolella miettii mikä olisi toiselle parasta, saattaa erehdyksessä huomata, että se toimii itsellekin.

Yleensä suomalainen harjoittelee hampaat irvessä uupumukseen asti, ja juuri niin me teimme tiistaina. Kolme kisavauhtista vartin kierrosta kymmenen minuutin palautuksilla. Keskiviikko menikin raskaita jalkoja nostellessa. Se ei ole hyvä, koska lauantailla vaanii marttacupin kisa. Jotain piti keksiä.

Keksin, että tänään ajamme kaksi (2) kierrosta helppoa HEL CX -rataa muuten hitaasti mutta ylämäet TÄYSII. Alle neljänkymmenen minuutin harjoitus sisälsi kymmenkunta 5-15 sekunnin spurttia vaihtelevin palautuksin. Sehän toimi.

Nyt ulkoilun jälkeen jalat ovat auki, kroppa hereillä, energiatasot tapissa ja aikaa jäljellä vaikka mihin. Tuntuu kuin jalat ja keuhkot olisi huuhdeltu raikkaalla syysilmalla.

tiistai 2. syyskuuta 2014

...goes VPCX!

Tarunhohtoinen cyclocross-möyrintä-cup! Eeppiset mutajuurakot, eeppisemmät jatkot! Kalja ja muta maistuvat suussa kun sanon kirjaimet ääneen.

V-P-C-X!


Mitä väliä, että minulle VPCX:n kulta-aika oli joskus 2009. Jollekin muulle se on juuri nyt. Siksi minä sitä järjestän.


Ja on se edelleen hauskaa. Jopa harjoittelu. Tänäänkin käytiin lataamassa pari kisavauhtista kierrosta Emilian kanssa.


Tässä kilpailukutsu:


VPCX Herttoniemi sunnuntaina 7.9.2014


Aikataulu:

13 rata merkattu & ilmoittautumiset & koekierrokset14 startti15.30 saunomaan ja palkinnot saunalla18 baariin: Siilinpesä!

Osoitteita & kartta:

Rata, lähtöpaikka ja maali: http://goo.gl/maps/57cLC
Ilmoittautumiset lähtöpaikalla.
Sauna, ruoka ja pyöränpesupaikka Hiihtomäentie 27 / Majavatien puoli. Oven avaus 040-5833347.
Autoille on yleensä tilaa Hiihtomäentiellä, samoin urheilupuiston ja sairaalan parkkiksella.

Ilmoittautuminen:

Osallistumismaksu 5 euroa sisältää numerolapun, saunan ja pastaruokaa kisan jälkeen. Kiva jos etukäteen kertoo naamakirjassa tulevansa, niin ruoka riittää.

"Kilpailu":

Kärki ajaa 45 minuuttia täyteen ja sen jälkeen yhden kierroksen. Kilpailijat otetaan maaliin kärjen jälkeen.
Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki. Kalusto- ja henkilövahingoissa järjestäjältä saa sympatiaa ja ehkä laastarin.
VPCX-cupin kilpailuihin saa osallistua millä tahansa polkupyörällä. Palkintoja ja cup-pisteitä saa vain, jos pyörässä on droppitanko ja jäykkä keula ja alle kahden tuuman renkaat.
VPCX-cupin pisteet jaetaan kisasta normaalisti, sijoitusten perusteella.

Rata:

Rata ei ole helppo, mutta kuitenkin varsin puistocrossia ollakseen VPCX. Latupohjaa, ulkoiluväylää, vähän polkua, muutama teknisempi kohta, pari kolme jyrkkää mäentöppyrää. Rata on märällä mutainen kuten kuuluukin.

Ruoka & juoma:

Saunalla on kisan jälkeen pastaruokaa. Laktoositonta, kasvisvaihtoehto. Olutta omakustannehintaan.

Lisätiedot:

kare piste eskola ät gmail piste com / nol nel nol-5833347 sekä yksivaihde.netin, fillarifoorumin ja facebookin keskustelut.