maanantai 1. elokuuta 2016

Takaa-ajamassa identiteettiä

Jaksoin tunnin ja 45 minuuttia. Sitten en enää jaksanut, vaan kiduin hitaasti loppuun kiroten kuntoani, pyörääni ja sitä masokistista luonnevikaa, joka kaiken aiheutti. Niin perinpohjaisesti en ole katkennut sitten Tahko 180:n kolmannen kiekan. Se fiilis kun muuttuu perunasäkiksi pyörän päällä.

Olin siis ajamassa lauantaina kilpaa Lahden marttakisoissa. Mitä helvettiä?

Ymmärtäisihän sen, jos olisin koonnut itseni, hankkiutunut kisapainoon, tehnyt napakoita treenejä ja nukkunut hyvin. Mutta paskat. Olen työnnellyt lastenvaunuja ja ottanut elämämpankista univelkaa. Treenaamattomuudella kehuskelu kuuluu harrastekilpaurheiluun ja on hauskaa ajanvietettä kavereiden kanssa lähtöä odotellessa. Kunnes kehut alkavat pitää paikkansa. Minä ihan oikeasti en ole nostanut sykettä sitten toukokuun.

Joten myönnetään - siihen nähden meni vitun hyvin.

Oletin että jään jalkoihin heti alkumäissä, mutta porukka armahti kevyellä vauhdilla, ja ennätin asialliseen letkaan. Mikä hämmästyttävintä, pysyin siinä. Tai no jos puikkasin kärkeen alamäkiin tai polkupätkille, saatoin saada jopa parikymmentä metriä eroa, mutta Lahdessa riitti ulkoiluväylää, jossa jauhaa narujalat kiinni. Siispä peesasin tasaisella.

Yhdellä tasaisella peesasin hännillä niin leppoisasti, että ennätin tähyillä reittimerkkejä, ja pelastin koko letkan pahalta pummaukselta. Hakkuuaukean yli näkyi myös pummanneita kärkipään kiirehtijöitä, jotka myöhemmin kisassa painoivat ohitse vauhdilla, joka kidutti henkisesti.

Koko kisan join ja söin etupainoisesti, koska pelkäsin seinää. Aivan helvetin typerä taktiikka, koska minulla oli vain neljä geeliä ja kaksi pulloa. Geelit loppuivat, juoma loppui, ja sitten yhdessä hiekkatienousussa toivotin letkalle hyvää matkaa.

Olihan se odotettavissa. Olen ennättänyt ajelemaan alle parituntisia, joten alle pari tuntia jaksoin kisata.

Sitten tulin maaliin, kävin suihkussa, korvien taakse jäi kuraa, söin ABC:llä yksin ja poltin bensaa Lahden motarin kaatosateessa. Ennätin pohtia identiteettiäni kilpaurheilun harrastajana. Tulin Lahteen sitä etsimään, ja löysin sen siitä muurista 1 h 45 min kohdalta. Inhoan kaikkia muureja.

Oikeasti tulin vain etsimään perustetta ostaa viiden tonnin pyörä, mutta se on toinen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti